Uusi muuttoliike- ja turvapaikkasopimus
Uusi muuttoliike- ja turvapaikkasopimus käsittää joukon uusia sääntöjä, joilla hallitaan muuttoliikettä ja luodaan EU:n tasolla yhteinen turvapaikkajärjestelmä tavalla, joka tuottaa tuloksia eurooppalaisia arvoja kunnioittaen. Sopimuksella kehitetään muuttoliikettä koskevia aiempia uudistusehdotuksia tai muutetaan niitä. Lisäksi siinä esitetään kokonaisvaltainen lähestymistapa, jolla pyritään vahvistamaan ja integroimaan EU:n keskeisiä muuttoliike-, turvapaikka-, rajaturvallisuus- ja kotouttamispolitiikkoja. Tiukkojen mutta oikeudenmukaisten sääntöjen avulla pyritään hallitsemaan ja normalisoimaan muuttoliikettä pitkällä aikavälillä, jotta EU-maat voivat joustavasti vastata omiin erityishaasteisiinsa ja jotta voidaan varmistaa avun tarpeessa olevien ihmisten suojeleminen. Euroopan parlamentti äänesti 10. huhtikuuta 2024 uusien muuttoliikesääntöjen puolesta, ja EU:n neuvosto hyväksyi ne virallisesti 14. toukokuuta 2024. Sääntöjen avulla EU voi käsitellä monimutkaisia kysymyksiä päättäväisesti ja innovatiivisella tavalla. Näin varmistetaan, että unionilla on vahvat ja turvalliset ulkorajat, että ihmisten oikeudet taataan ja että yksikään EU-maa ei jää yksin paineen alle. |

- Turvalliset ulkorajat: Tehokas seulonta, Eurodac-tietokannasta turvapaikka- ja muuttoliiketietokanta, Rajamenettely ja palautukset, Kriisikäytännöt ja välineellistämisen vastaiset toimet
- Nopeat ja tehokkaat menettelyt: Selkeät turvapaikkasäännöt, Hakijoiden oikeuksien takaaminen, Pakolaisaseman määrittelyä koskevat EU:n vaatimukset, Väärinkäytösten ehkäiseminen
- Tehokas yhteisvastuuseen ja vastuunjakoon perustuva järjestelmä: Pysyvä yhteisvastuukehys, Operatiivinen ja taloudellinen tuki, Turvapaikkahakemusten käsittelyvastuuta koskevien sääntöjen selkeyttäminen, Edelleen liikkumisen ehkäiseminen
- Muuttoliikkeen sisällyttäminen kansainvälisiin kumppanuuksiin: Laittoman maasta poistumisen estäminen, Maahantulijoiden salakuljetuksen torjunta, Takaisinottoa koskeva yhteistyö, Laillisten väylien käytön edistäminen
Uuden muuttoliike- ja turvapaikkapolitiikan neljä pilaria
Turvalliset ulkorajat
Tehokas seulonta: Henkilöt, jotka eivät täytä EU:hun tulon edellytyksiä, rekisteröidään ja ohjataan terveys-, turvallisuus- ja tunnistustarkastuksiin. Eurodac-tietokannasta turvapaikka- ja muuttoliiketietokanta: Eurodac-asetus tekee nykyisestä tietokannasta kattavan turvapaikka- ja muuttoliiketietokannan. Näin varmistetaan, että kaikki EU:hun tulevat turvapaikanhakijat ja laittomat maahantulijat tunnistetaan. Rajamenettely ja palautukset: Pakollista rajamenettelyä sovelletaan turvapaikanhakijoihin, jotka eivät todennäköisesti tarvitse suojelua, johtavat viranomaisia harhaan tai aiheuttavat turvallisuusriskin. Henkilöt, jotka eivät ole oikeutettuja kansainväliseen suojeluun, pyritään palauttamaan tehokkaasti. Heille voidaan myöntää tukea uudelleenkotoutumiseen. Kriisikäytännöt ja välineellistämisen vastaiset toimet: Kriisi- ja force majeure ‑tilanteita koskevassa asetuksessa säädetään hätätilanteissa sovellettavista nopeista kriisikäytännöistä, joihin sisältyy myös rahallista ja operatiivista tukea. |
Tietokooste: Turvalliset ulkorajat
Nopeat ja tehokkaat menettelyt
Selkeät turvapaikkasäännöt: Turvapaikka-asioiden ja muuttoliikkeen hallinta-asetus tehostaa turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaavan EU-maan määrittämistä. Hakijoiden oikeuksien takaaminen: Vastaanotto-olosuhteita koskevassa direktiivissä vahvistetaan koko EU:ssa yhdenmukaiset säännöt, joilla varmistetaan turvapaikanhakijoiden riittävä elintaso, vahvistetaan hakijoiden suojatoimia ja takeita ja parannetaan kotoutumisprosesseja. Pakolaisaseman määrittelyä koskevat EU:n vaatimukset: Aseman määrittelyä koskevalla asetuksella vahvistetaan ja yhdenmukaistetaan kansainvälisen suojelun kriteerejä ja selkeytetään suojelua saavien henkilöiden oikeuksia ja velvollisuuksia. Väärinkäytösten ehkäiseminen: Turvapaikkamenettelyasetuksessa asetetaan turvapaikanhakijoille selkeä velvoite tehdä yhteistyötä ja säädetään seurauksista, jos tätä velvoitetta ei noudateta. |
Tietokooste: Nopeat ja tehokkaat menettelyt
Tehokas yhteisvastuuseen ja vastuunjakoon perustuva järjestelmä
Pysyvä yhteisvastuukehys: Uudella kehyksellä varmistetaan, että EU-maat saavat takeen tarvitusta yhteisvastuusta. EU-maat voivat itse valita, miten ne haluavat osallistua. Vaihtoehtoja ovat sisäiset siirrot, rahallinen tai operatiivinen tuki ja vastuun korvaaminen. Maat voivat myös pyytää yhteisvastuuosuutensa pienentämistä. Operatiivinen ja taloudellinen tuki: Asiaankuuluvat EU:n virastot ja kohdennettu EU:n rahoitus tukevat EU-maita prosessin kaikissa vaiheissa. Turvapaikkahakemusten käsittelyvastuuta koskevien sääntöjen selkeyttäminen: Uusilla säännöillä vahvistetaan vastuuperusteita turvapaikkahakemuksen arvioinnista vastaavan EU-maan määrittämiseksi. Edelleen liikkumisen ehkäiseminen: Turvapaikanhakijoiden on haettava kansainvälistä suojelua siinä EU-maassa, johon he ensiksi saapuvat, ja pysyttävä siellä, kunnes hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio on määritetty. |
Tietokooste: Tehokas yhteisvastuuseen ja vastuunjakoon perustuva järjestelmä
Muuttoliikkeen sisällyttäminen kansainvälisiin kumppanuuksiin
Laittoman maasta poistumisen estäminen: Rajavalvontaviranomaisten valmiuksia vahvistetaan ensisijaisissa kumppanimaissa muun muassa tehostamalla yhteistyötä Frontexin kanssa. Maahantulijoiden salakuljetuksen torjunta: Salakuljetusta torjutaan keskeisissä paikoissa hyödyntämällä erityisiä räätälöityjä salakuljetuksen vastaisia operatiivisia kumppanuuksia kumppanimaiden ja YK:n järjestöjen kanssa. Takaisinottoa koskeva yhteistyö: Laillisen maahanmuuton kehittäminen edellyttää myös palauttamista ja takaisinottoa koskevan yhteistyön tehostamista. Laillisten väylien käytön edistäminen: EU:n osaajareservi on ensimmäinen EU:n laajuinen alusta kansainvälisen rekrytoinnin helpottamiseksi. Osaamiskumppanuudet puolestaan tarjoavat EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisille työskentely-, opiskelu- ja kouluttautumismahdollisuuksia EU:ssa. |
Tietokooste: Muuttoliikkeen sisällyttäminen kansainvälisiin kumppanuuksiin
Aikataulu ja tärkeimmät saavutukset

This visual displays the new Pact on Migration and Asylum's timeline and main achievements:
- September 2020: Proposals by the Commission on the New Pact on Migration and Asylum
- October 2021: Adoption of the Revised EU blue card Directive
- December 2021: Adoption EU Agency for Asylum
- March 2022: Appointment of an EU Return Coordinator
- April 2022: Proposals by the Commission on the Skills and Talent package
- June 2022: Launch of the Voluntary Solidarity Mechanism
- December 2022: Provisional agreement on the qualification Regulation
- December 2022: Provisional agreement on the Reception Conditions Directive
- December 2022: Provisional agreement on the Union Resettlement Framework Regulation
- December 2023: Provisional agreement on the Eurodac Regulation
- December 2023: Provisional agreement on the Screening Regulation
- December 2023: Provisional agreement on the Asylum Procedure Regulation
- December 2023: Provisional agreement on the Single Permit Directive
- December 2023: Provisional agreement on the Asylum and Migration Management Regulation
- December 2023: Provisional agreement on the CrisisRegulation
- December 2023: Political agreement
- April 2024: European Parliament vote
- May 2024: Adoption by the Council of the EU